LeenaJohannan Sisustustekstiilit



sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Sunnuntaita










Onpa tässä ollut touhukas viikonloppu.
Tänään kuitenkin nukuttiin pitkään , yli 10:neen.
Vietettiin aamiainen pitkän kaavan mukaan ja sen jälkeen vielä sänkyyn lukemaan Aamulehti ja viikonlopun Iltis , kun jäi eilen selaamatta.
Onkin niin ihanan levännyt fiilis.
Jotain kuvia otin tuossa.
Nuo valkoiset tuolit hankin tässä viimeksi. Sopivat vaalean sohvan kanssa mielestäni oikein hyvin.
Ovat vanhat ja entisöidyt. Tuo Pormestari tuossa vielä nököttää.
Toivottavasti lähtee kohta uuteen kotiin.
Pieniä ale hankintoja olen tehnyt.
Ostin Putiikki Eleanorista Tampereelta , uuden ihanan hopeanvärisen kukkaron jossa rusetti somisteena. Tykkään että on tosi ihana ja myös todella toimiva. On korteille tilaa reilusti ja lokeroita riittämiin.
Sitten Lisbeth Dalin mallistosta tuo suloinen pussukka niin ihana.

Täälä on pakkanen pikkusen laskenut mutta tuntuu ilma silti jäätävältä viiman takia.
Ei ole kyllä tarkoitus paljoakaan tänään ulkoilla.
Illanpuolessa varaan aikaa hiljentymiselle.
Lähden Tampereelle Tuomiokirkkoon Pirkko Jalovaaran tilaisuuteen.
Sieltä saa sitä evästä alkavaan arkeen.

Seurakunnan tilaisuudet jatkuu...
Ensi lauantaina on Tampereella Näsilinnankadulla ev.lut seurakuntien pääpaikalla naisille hemmottelupäivä. On muotinäytöstä , ihonhoitojuttuja , luentoja , ja kaikkea kivaa ostosteltavaa niin koruja kun sisutustekstiilejä , olen mukana siellä tuotteineni.

Lähden tästä viemään junioria , Nicoa Mustaanvuoreen lumilautailemaan ja sitten ruoalaittopuuhiin. Paistia uuniin ja perunamuusia , tuoresaaattia.
Siinä meidän sunnuntai menyy.

Kaikille toivottelen kivaa , rauhaisaa pyhäpäivää<3

LeenaJohanna

4 kommenttia:

  1. Ihanan leppoisalta kuulostaa teidän aamu :) Meillä mentiin aika samalla kaavalla, sillä 10 maissa heräiltiin ja syötiin aamiaista piiiitkään.

    Todella kauniita nuo tyynyt aiemmassa postauksessa! Jos mies saapi töitä, niin palaan asiaan niistä ;)

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Raukeaa on teilläkin ollut :)..pitkästä aikaa tulin tännekin katsomaan..oot tainnut vaihtaa olkkarissa järjestystä, hienolta näyttää ♥ Eleanorin pussukatkin tunnistin, taisin ihailla niitä jo messuilla..vai missähän olisin nähnyt ne?!? :))
    Naistenpäiville yritetään kyllä täältäkin päästä, olis kivaa vaihtelua!!

    VastaaPoista
  3. Ihanan leppoisalta kuulostaa sunnuntain viettonne.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  4. Kauniit valkeat tuolit! Meillä tosin täytyy suojella entisöidyt kukkatuolitkin filteillä, ettei tule kaikenmoisia tahroja lasten käsistä.

    VastaaPoista