LeenaJohannan Sisustustekstiilit



maanantai 31. tammikuuta 2011

Valkoisia tekstiilejä





































Heipparallaa!



Aika taas on mennyt ja olen ollut blogin ja paljolti muittekin asioiden suhteen laiskamato.

Viikko sitten aloitin vähä hiilihydraattisen ruokavalion.

Olen paistellut pihvejä kera salaatin , höyrytettyjen kasvisten , pekonia , munia ja paljon voita.

Uskomaton juttu mutta tämä toimii eikä ole nälkä eikä ole mielitekoja.

Heti toisen päivän jälkeen alkoi nesteet lähteä. Paikkoja on särkenyt. Voi että olen ollut raihnainen ja tosi väsynyt. Pidin ylimääräisen vapaapäivän perjantaina kun olin niin totaalisen väsynyt. Vieläkin on olo niinkun olisi toisen asialla mutta luulen että pirteys alkaa kuitenkin valtaamaan mieltäni.

Ainakin parempi olisi. Mulla on läjä ikkunaverhoja tehtävänä ja dedline on perjantai.





Vähäsen on töitä kuitenkin tehty.

Nyt innostuttiin tekemään kaikkee valkoista ja pitsistä.

Siis tyynyjä ja kaitaliinoja.

Yhdet palloiset verhot väsäsin. Laitan kuvan vaikkei se ole hääppöinen.

Laitoin verhon pikapikaa omaan ikkunaan enkä ehtinyt pahemmin asetella kun asiakas tuli hakemaan.

Mutta jos joku näistä innostui niin kysellä voi taas s-postitse.



Suunnitelmia on yhden jos toisenlaisia. Olen innostunut ripsipidennyksistä.

Voipi olla että käyn kurssin. Kaikkea kaunista olen innostunut tekemään.



Talvi se vaan jatkuu. Onneksi ei ole enää kylmä.

Päivän pidentymisen jo huomaa.



Kivaa alkanutta viikkoa ystäväiseni!<3>



















Tervetuloa uudet lukijat!<3




















Pidetään lippu korkeella!









































11 kommenttia:

  1. Kauniita ompeluksia. Ja aivan ihanat nuo ruusutyynyt tuossa sivupalkissa.
    Minuakin kiinnostaisi vähähiilihydraattinen dieetti, kuulosti tosi makeelle mitä olosi on nyt. Tsemppiä vaan jatkossakin.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että kokeilet tuota diettiä. Käthän kertomassa aina välillä, että miten menee! Eilen kävin puntarilla ja kilo oli minulle tullut lisää nyt kuukauden aikana. Onneksi ei kuitenkaan sen enempää! Niin se vaan paino nousee, kun ei liikkumaan ulos pääse, tänne kun on tullut taas talvi :(

    Ja raportoi sekin, jos ripsihommeliin lähdet, mua kiinnostaa!

    Siunattua viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo ylimmäinen tyynysi...aiettä!!

    Dietin edetessä vireystasosi nousee ihan varmasti. Onnea matkaan...

    Mukavaa viikkoa t. toinen karppaaja :)

    VastaaPoista
  4. Karppaus tnutuu olevan nyt kovin suosittua ja moni tuttukin on siinä onnistunut pudottamaan painoaan.
    Ihania valkoisia tekstiilejä olet tehnyt!

    Terkuin Karita

    VastaaPoista
  5. Ihania juttuja taas ja niin hempeitä:)Minulla ei ole nyt mitään intoa painon pudotukseen, vaikka aihetta olisi :)

    VastaaPoista
  6. suloisia!
    kivaa ja pirteää
    helmikuun alkua ystävälle<3

    lämmöllä
    päivi

    VastaaPoista
  7. Ihania ompeluita kaikki!! Nuo ylimmät sivupalkin valko/ruusutyynyt on ihan huippukauniita ja tekstityynyt näyttää myös tosi hienoilta! Olen ihan heikkona ruusuihin, tekisi mieli hankkia joka huoneeseen tuollaiset tyynyt :)

    VastaaPoista
  8. Hienoa, kun oot jaksanu paneutua ruokavalioon, kyllä se kummasti piristää :)) Tuun sitten heti ripsien laittoon, kunhan saat asiat rullaamaan..ja kynnet..ja hiukset..ja ei kohta enää ihmistä tunnista :DD

    VastaaPoista
  9. Ihania tyynyjä.Valkoinen ja pitsi,sopii niin hyvin yhteen.

    Täälläkin yritetään kiloja karistaa,tosin tuntuu että tämän flunssan aikana ei onnistu.Mutta jatketaan kunhan tervehdytään.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä karppaukseen :) Kauniit ovat taas käsityösi, ihanat vaaleat värit.

    VastaaPoista
  11. Ihania ompeluita! <3

    Täällä toinen painonpudottaja.Menee vähän aikaa ennenkuin elimistö tottuu uuteen ruokavalioon.Sitten sitä energiaa alkaa riittää.:)
    Tsemppiä!

    Aurinkoa sinne!

    VastaaPoista