Heipparallaa!
Aika taas on mennyt ja olen ollut blogin ja paljolti muittekin asioiden suhteen laiskamato.
Viikko sitten aloitin vähä hiilihydraattisen ruokavalion.
Olen paistellut pihvejä kera salaatin , höyrytettyjen kasvisten , pekonia , munia ja paljon voita.
Uskomaton juttu mutta tämä toimii eikä ole nälkä eikä ole mielitekoja.
Heti toisen päivän jälkeen alkoi nesteet lähteä. Paikkoja on särkenyt. Voi että olen ollut raihnainen ja tosi väsynyt. Pidin ylimääräisen vapaapäivän perjantaina kun olin niin totaalisen väsynyt. Vieläkin on olo niinkun olisi toisen asialla mutta luulen että pirteys alkaa kuitenkin valtaamaan mieltäni.
Ainakin parempi olisi. Mulla on läjä ikkunaverhoja tehtävänä ja dedline on perjantai.
Vähäsen on töitä kuitenkin tehty.
Nyt innostuttiin tekemään kaikkee valkoista ja pitsistä.
Siis tyynyjä ja kaitaliinoja.
Yhdet palloiset verhot väsäsin. Laitan kuvan vaikkei se ole hääppöinen.
Laitoin verhon pikapikaa omaan ikkunaan enkä ehtinyt pahemmin asetella kun asiakas tuli hakemaan.
Mutta jos joku näistä innostui niin kysellä voi taas s-postitse.
Suunnitelmia on yhden jos toisenlaisia. Olen innostunut ripsipidennyksistä.
Voipi olla että käyn kurssin. Kaikkea kaunista olen innostunut tekemään.
Talvi se vaan jatkuu. Onneksi ei ole enää kylmä.
Päivän pidentymisen jo huomaa.
Kivaa alkanutta viikkoa ystäväiseni!<3>

Tervetuloa uudet lukijat!<3
Pidetään lippu korkeella!